She had rough one
Keventäminen on kovasti muotia nykyään ja siksi myös Putput (hänellähän on olemassa jo oikea nimi, mutta se paljastuu vasta kun on valmis) meni tähän mukaan. Kuitenkaan hän ei tajunnut mihin ryhtyy. Edellisessä näkyy kuinka keulakajuutta on poistettu, mutta eihän se nyt riitä.
Hänhän on siis alkujaan ollut varsin riisuttu versio ja jossain vaiheessa elämäänsä sai kuitenkin hytin kantaakseen. Ei hätää uusi hytti tulee, mutta se ei ole samanlainen kuin vanha. Vanha hytti oli kohtalaisen märkä ja tästä syystä päätin poistaa kokonaan ja valmistautua uuden tekemiseen.
Yllättävän helposti lähti vanha hytti kuitenkin pois. Keulakajuutan otin itekseni pois ja ohjaamon kanssa olikin sitten yksi vanhimmista kavereistani auttamassa (tiedät kuka olet). Toistakin kaveria pyysin, mutta sairastumisen takia hän ei päässyt auttamaan, mutta yhtä kauan ovat molemmat saaneet kuunnella miun kitinää, kun ei ole retkivenhoa ollut vaikka kaipuu on ollut yli 20 vuotta moiseen.
No nyt on vaikka onkin projekti. Kuten vanha viisaus menee "miten syöt norsun? Pala kerrallaan".
Tietenkin pesu aiheutti oikein nautinnollisia tuntemuksia venholle. Niin nautinnollisia että oikein ilopissa tuli :)
Kommentit
Lähetä kommentti